Noin viikon kuulumiset

Hyvin väsyneen äidin terveiset tässä hei.

Koko viikko ja oikeastaan sitä edellinenkin on mennyt H:lla hampaita tehdessä. ARGH. Voi että kun voi sekin tehdä tiukkaa pikkuisella. Sekä yöt että päiväunet menneet vähän niin ja näin ja se lupaava yksin omaan sänkyyn nukahtaminenkin meinasi loppua heti alkuunsa ja siellä tosiaan tällä hetkellä maltetaan olla tällä hetkellä se tunti ennen kuin herätään itkemään...huokaus.

Parasta viikossa on ollut sään hentoinen lauhtuminen ja kevään varovainen saapuminen. Tämä tarkoittaa että piha alkaa olla sula ja päästään enemmän ulos seikkailemaan muutakin kuin vaunutellen. Myös pihatyöt ovat alkaneet tekijäänsä kutsua, liiasta Strömsön Puutarhan katselusta aiheutuvaa ahdistusta myös ilmassa kun ei toi oma kukkapenkki nyt jotenkin iske. Paljon on suunnitelmia sen suhteen että toivottavasti pian pääsisi taimikaupoille! Tänä keväänä meidän pihalle saadaan (toivottavasti) myös leikkimökki ja hiekkalaatikko että sitten kyllä kelpaa. Että edelleen lämpeneviä ilmoja odotellessa sitten!



Terkkuja kaikille kavereille! <3

Ei enää mikään vauva

Tammikuussa koitti se odotettu päivä kun meidän pikkuinen täytti vuoden. Odotin tätä merkkipaalua ehkä vähän turhankin innokkaana, mutta täytyy siis myöntää että oon todella helpottunut että vauvavuosi on nyt ohi.

Ennen lapsensaantia luulin jotenkin että vauvanhoito ois ollu ihan mun juttu, mutta kyllä nämä päivät menevät touhukkaan taaperon kanssa paljon mukavammin kuin sen itkuisen sylivauvan. Päivissä on rytmiä ja järkeä (jos näin kehtaa sanoo :P) ja varsinkin nyt kun Helmi on oppinut kävelemään ja rohkaistunut muutenkin on kerhoissa ja muskarissa yms käyminen hyvinkin viihdyttävää. Muutenkin nyt kun Helmi siirtynyt ison tytön rytmiin eli nukkuu vain yhdet päikkärit, on päivän menot helpompi toteuttaa. Tätä herkkua jatkuu näillä näkymin syksyyn ja sitten on meikäläisen aika palata töihin ja Helmin aloittaa päiväkotiura.

Ehdittiin Helmin kanssa käydä 1-vuotiskuvillakin helmikuussa, kuvat ottanut Emma Konttinen/ Studio Sorvakon Rantatie

Tässä Helmi hyvinkin tuoreena tapauksena, vain kolmen päivän ikäisenä, kuva HannaSNy Photography

Joulukuu kuvina

Joulukuu oli meillä melkoista härdelliä. Siihen sisältyi joulunvieton lisäksi yksi ulkomaanmatka ja kolme korvatulehdusta ja ehdittiinpä tyttärelle saada tuubit korviin vielä ennen vuodenvaihdetta. Nyt kerätään voimia tammikuun loppua varten, jolloin päästään juhlimaan H:n 1-v synttäreitä!

Päästiin taas kokeilemaan miten se lentäminen vauvan kanssa sujuu ja hyvinhän se meni!

Ihanaakin ihanampi Lontoo. Lupasin itselleni että seuraavan reissun teen ihan yksin. Tavoite number one siis vuodelle 2018 on Lontoon lapsivapaa viikonloppu.

Saatiin hetkeksi luntakin Kalantiin, jouluna sitä ei sitten enää ollutkaan (ylläri).

Joulu tuli ja meni korvatulehduskierteen keskellä, hieman jaksamisen rajoilla mutta kuitenkin. Hyvä mieli jäi varsinkin kun pitkät pyhät tarkoitti että saatiin olla kolmestaan normaalia enemmän.

Pikku potilas lepää korvien putkituksen jälkeen. Toimenpiteen jälkeen Helmi ehti olla yhden päivän (!) aurinkoinen oma itsensä, sitten iski taas flunssa.

Ennen Helmin sairastelua ehdittiin kuitenkin viettää hieman uutta vuotta, tosin 12 tuntia ennen puoltayötä. Onni on naapurissa anoppi joka suostuu lapsenvahdiksi! Oli muuten ekat treffit ehkä noin kahteen kuukauteen.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille kavereille!

- Laura

Baby's First London

Helmin ensimmäisestä ulkomaanmatkasta on aikaa jo about 4 kk ja nyt on jo seuraava Lontoon matka buukattuna joten ajattelin laittaa kuvia kesäkuun reissulta tänne rikkoakseni blogihiljaisuuden.

Matka meni todella hyvin, vaikka sitä etukäteen kovasti jännitin. Helmi nautti suurkaupungin sykkeestä ja ihmisistä eikä edes paahtava helle tyttöä häirinnyt. Myös nukkumiset yms sujuivat yllättävän hyvin ja lentomatkat taittuivat tuskattomasti.

Paras neuvo mitä voin antaa vauvan kanssa matkustamiseen on varmaan että maltti on valttia ja että koskaan ei voi olla mukana liikaa vaihtovaatteita. Turhan tarkkoja suunnitelmia ei kannata reissupäiville tehdä vaan mennä vähän fiiliksen ja energian mukaan.

Reissussa ei tietenkään oltu Helmin kanssa kahdestaan vaan matkaseurana oli siskoni, Helmin kummitäti. Matkan syy oli toisen Helmin kummin luona vierailu eli hyvässä seurassa oltiin. Lisäkäsistä oli tietenkin hirveästi apua reissussa.

Ajatus hotellihuoneesta vauvan kanssa ei ollut kovin houkutteleva, joten päädyimme ottamaan kämpän AirBnb:n kautta Richmondista. Helmi meni reissussa tosi aikaisin yöunille joten vauvan nukkuessa pystyttiin vielä viettämään aikaa kämpän keittiössä ja ihanalla pikku takapihalla. Myös joulukuun reissua varten on kämppä varattuna, tällä kertaa lähempänä keskustaa. Ehdottomasti suosittelen Airbnb:tä tai vastaavaa, nyt varsinkin kun Helmi syö kiinteitä tuntuu että varusteltu keittiö on ihan pakollinen.

Lastenvaunut vuokrasin paikalliselta yritykseltä The Baby Loft. Homma sujui kätevästi eikä hintakaan ollut muistaakseni muutamaa kymppiä enempää. Lentokentällä käytössä oli kantoreppu. Nyt olen katsellut myös Suomesta vuokrattavia pieniä matkarattaita, jotka voisi ottaa matkustamoon mukaan, ne voisi olla vielä kätevämmät.

Reissu jäi myös siinä mielessä historiankirjoihin että Helmi oppi kääntymään siellä.

Irtiotto arjesta ja maisemanvaihdos teki hyvää sekä äidille että vauvalle. Oli helpottavaa huomata, että reissussa selvisi vaikka ei ollutkaan ne tutut lelut, hoitotarvikkeet yms messissä ja muutenkin päivät olivat niin erilaisia ja aikataulut yms vaihtelivat suuresti. Helmi nautti erityisesti vaihtuvista maisemista ja ihmisistä ympärillä. Toki matkustaminen ilman lasta on helpompaa mutta hyvin näidenkin kanssa voi maailmalle lähteä ja kannattaakin. 

Kiitos vielä tädeille matkaseurasta <3

Seuraavaa matkaa odotellessa :)

- Laura ja Helmi

Äiti

Äiti antaa... äiti auttaa... äiti hoitaa... äiti tulee kohta... äiti on vähän väsynyt... äiti juo nyt kahvia

... äiti rakastaa sinua

Sana "äiti" tulee nyt varmaan sanottua se sata kertaa päivässä ja se onkin maailman kaunein sana. Nyt siihen sisältyy niin vahva tunnelatauskin, suurempi kuin koskaan ennen. Tänä viikonloppuna saan juhlistaa äitienpäivää ensimmäistä kertaa äitinä, yhdessä rakkaan tyttäreni kanssa.

Vuosi sitten äitienpäivänä tein varmaan miljoonannen negatiivisen raskaustestin ja itkin että me ei saada ikinä lasta. Jälkeenpäin selvisi että olen tuolloin jo Helmiä odottanut, silloin en vain minä eikä Clear Blue sitä tiedetty. Kaksi viivaa ilmestyi testiin vasta pari viikkoa myöhemmin, tätä ennen oli alkanut jo kuvotus ja turvotus mutta en näistäkään osannut aavistaa mikä onni meitä odotti.

Tähän mennessä äitiydessä hienointa ja hurjinta on se tunteiden kirjo, jota se on mukanaan tuonut. Nämä tunteet vaihtelevat pelosta ja ahdistuksesta iloon ja onneen. Parasta on kuitenkin se suunnaton, rajaton, loppumaton rakkaus. 

Hyvää äitienpäivää kaikille!

- Laura 

Täti Moonika

Pakko jakaa tätä iloa kun bongasin tälläisen muotivillityksen mikä sopii ku nenä naamaan täällä maallakin; nimittäin perinteinen olkilaukku.

Näitä rupesi näkymään jo viime vuonna muuallakin kun rannalla ja torilla ja ilmeisesti vieläkin näitä voi uskottavasti kantaa myös kaupunkiympäristössä. Tästä myös astetta coolimpi veriso on hieman enemmän koria muistuttava olkalaukku.

Ja nämä laukuthan on siitä kivoja että sit kun näitä ei enää viitsi kaupunkireissuilla muotiasusteena käyttää (näyttämättä tätimäisemmältä kun haluaa) niin kyllä nämä silti kelpaavat rannalle, mökille tai vaikkapa Pakkahuoneen terassille oikein hyvin. Vielä en ole omaani hankkinut mutta en voi luvata että en niin tee :) .. Kesää odotellessa!


- Laura

Kaikki kuvat lainattu Pinterestistä

Ensimmäiset viikot

Voi ei kun aika menee nopeesti ja meidän pikku prinsessa kasvaa aivan liian kovaa vauhtia. On jo nähty ekat hymyt, alettu keskustella ja muutenkin alettu tottua uuteen elämään ja uuteen arkeen. Nimiäisiäkin vietettiin viikonloppuna joten nyt tyttärellä on virallisesti nimi! Ikääkin nyt lasissa yli 2 kk, se on kuulkaas aika paljon se.

Ensimmäiset viikot olivat haasteellista aikaa mutta nyt kaikki tuntuu jo paljon helpommalta ja sujuvammalta, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä tuo pikkuinen seuraavaksi keksii. Jokainen päivä ja viikko on kuitenkin ihan erilainen, aina kuitenkin enemmän tai vähemmän ihana.

Näinkin lyhyessä ajassa olen joutunut monta ennakkoluuloani ja -odotustani laittamaan roskakoriin ja toiminut tavalla jota en olisi etukäteen osannut odottaa. Ja tuo lista varmasti kasvaa ajan kuluessa. Olin esimerkiksi täysin perhepetiä vastaan ennen syntymää, mutta kotiutuksen jälkeen vauva onkin nukkunut vieressä joka yö. Vielä hetkeen en aio häntä edes yrittää nukuttaa omaan sänkyyn koska perhepeti (tosin inhoan tuota sanaa!) tuntuu meille kaikille parhaalta vaihtoehdolta tällä hetkellä. Myös imetys meillä on kyllä ollut ihan oma lukunsa, ei oo ihan helppoo hommaa sekään vaikka saattaa siltä näyttää! 😅 Olen myös syyllistynyt hysteerisen äidin ylilyönteihin, mutta tuntuu että nyt kun rutiinit alkavat hiljalleen löytyä ja hormonit tasoittua, tulee tälläisiä hetkiä vähemmän.

Lapsi on tullut ikään kuin tutuksi, osaksi perhettä, ja asia uusi arki alkanut tuntua jopa normaalilta. Alkuun olin niin väsynyt että itketti ja tuntui että hukkuu vastuun ja huolen alle. Silloin toivoin että vauva kasvaisi nopeasti mutta nyt tuntuu että voisipa aina olla tälläistä, että tuo pieni ihana ei kasvaisi ihan niin nopeasti! Näin ne tunteet muuttuu, koko ajan!!

Tässä hieman tunnelmia ekoilta viikoilta ja tietty nimiäisistä:

- Laura

Hän on täällä!

Voi ei mihin tämä aika rientää, olen nyt ollut äitiyslomalla 1,5 kk enkä ole päivittänyt blogia kertaakaan. Mielessä on pyörinyt about 1000 ideaa mutta aina sitä kirjoittamista on siirtänyt seuraavalle ja taas seuraavalle päivälle. Ja niinhän siinä kävi että vauvakin ehti jo tulla :D

Täydellinen pieni tyttö syntyi tammikuun lopulla ja nyt ollaan oltu viikko kotona opettelemassa uutta elämää. Synnytyksestä jäi hyvä mieli mutta sen jälkeen oli muutama aika tiukka päivä kun molemmat totutteli uuteen tilanteeseen ja omaksui uusia taitoja (=imetys). Nyt aletaan olla pikkuhiljaa tilanteen tasalla molemmat, onneksi. Aika nöyräksi tämä äitiys kyllä jo näinkin lyhyen ajan jälkeen vetää :)

Jatkossa toivottavasti muistan enemmän laittaa kuulumisia tänne blogin puolelle, yritän ainakin. Aiheet tietty pyörii siellä missä mielikin eli vauva-arjessa varmasti ainakin toistaiseksi.

Ihana kamala raskaus

Viimeinen kolmannes on pyrähtänyt käyntiin ja loppurutistus alkaa siis olla käsillä. Nyt pitäisi jaksaa joulukuuhun asti töissä ja sitten pääsen siirtymään odotukseen: ensin joulun ja sitten vauvan. Jouluihmiselle tuo vapaa joulukuu tuntuu ajatuksena niin ihanalta. Nyt vaan toivon että en siihen mennessä ole järkeäni menettänyt ja että kroppa ei olisi ihan sanonut sopimustaan irti että jaksaisi jotain lomalla tehdäkin.

Raskauteni on kaikenkaikkiaan ollut ns. normaali eikä aihetta ylimääräiseen huoleen vielä ole ollut. Kuitenkin olen kokenut raskauden todella... noh raskaana. Ekat 4 kk kärsin pahoinvoinnista, unettomuudesta ja masennuksesta. Tuntuu että se aika olisi mennyt jossain sumussa, enkä oikein muista mitään kivaa tuosta ajasta. Havahduin asiaan vähän jälkikäteen kun olin mieheni, siskoni ja tämän poikakaverin kanssa Raumalla. Kesäsade yllätti meidät ja kastuimme läpimäriksi. Koitimme löytää suojaa vanhan kaupungin talojen räystäiden alta mutta turhaan. Jotenkin olimme mielestäni niin koominen näky räystäiden alla läpimärkinä ja repesin nauruun. Mietin pitkään miksi se tuntui niin oudolta mutta sitten tajusin että reaktioni johtui siitä etten pitkään, pitkään aikaan ollut nauranut edes ääneen. Samana viikonloppuna myönsin ekaa kertaa ääneen että koin olevani masentunut ja tarvitsevani apua ja tämän jälkeen olo keveni huomattavasti enkä loppujen lopuksi mitään apua tarvinnutkaan. Pahoinvointikin lopulta väistyi ja hormonit tasottuivat ja olo normalisoitui.

Ja sitten toinen kolmanneshan oli tuohon alkuun verrattuna ihan juhlaa: vatsakumpu rupesi kasvamaan, vauva rupesi liikkumaan, oli energiaa ja uni tuli hyvin. Jotenkin olen kuitenkin ollut pettynyt itseeni, koska vieläkään en allekirjoita sitä joidenkin hehkuttamaa "raskaus on naisen parasta aikaa"-kommenttia vaan enemmänkin näen raskauteni erikoisena ja kiinnostavana vaiheena mutta samalla raskaus on tuonut mukanaan pelkoa ja rajoituksia. Tällä hetkellä olen sairaslomalla koska en ole nukkunut yli viikkoon, en öisin enkä päivisin. Ei siis todellakaan olo ole mikään hehkeän hedelmällinen. Ja tässäkin tilanteessa tunnen syyllisyyttä koska ajattelen että minun pitäisi jaksaa töissä loppuun asti ennen kuin jään sille "ansaitulle" lomalle. Koitan kuitenkin päästä sen yli ja todella toivon että saisin lopulta nukuttua ja palattua vielä takaisin töihin edes hetkeksi. Tarkoitus on vaihtaa viikonlopuksi maisemaa ja lähteä Helsinkiin, josko siellä viimeistään saisi unenpäästä kiinni. En siis valvo pissahädän, vauvan liikkumisen tms takia vaan puhtaasti stressin ja hormonien takia en saa nukuttua kuin 2 tuntia yössä. Siksi uskon että maisemanvaihdos ja pieni rentoutuminen voisi auttaa asiaa, kaikkea muuta olen oikeastaan jo kokeillut. Muutenkin raskausaikana olen ikävöinyt kotiin ja oman perheen luokse enemmän kuin ennen ja pahoin pelkään että tunne voimistuu kun olen vauvan kanssa yksin kotona. Äitiysloman alun ja joulun aion ainakin viettää Helsingissä jotta sitten tammikuun jaksan olla hissukseen kotona pesää rakentamassa.

- Laura

Vauvauutisia

Nyt kun odotus on edennyt jo viidennelle kuukaudelle ja rakenneultrakin on takana, uskallan jakaa ensimmäisen raskauskuvan tälläkin puolella. Eli vauva tulossa heti ensi vuoden alussa! Tässä syy miksi blogi ollut hiljainen viimeiset kuukaudet - alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys ottivat veronsa mutta nyt taas mennään :) <3

Pahoin pelkään että tuleva elämänmuutos ja vauva-asiat tulevat blogin valtaamaan mutta tämä toisaalta sopii tuon Maalla Naimisissa -otsikon alle aika hyvin, eikö?

- Laura

Häät pala palalta osa 2: Hääpuvut 1/2

Ensimmäinen hääpukuni oli tietenkin puku jota käytin vihkimispäivänä Helsingissä. Puku oli hyvin erilainen kuin olin alunperin ajatellut mutta kun löysin sen tiesin että se on se oikea. Väriä vierastin kyllä itse hääpäivään asti mutta kun sen ylleni perjantaina 11.9.15 puin, tuntui se kuta kuinkin täydelliseltä, kuin minulle tehdyltä.

Mekon löysin sattumalta kun kipaisin ohimennen vanhassa lemppari kirppiksessä Kalliossa, Frida Marinassa. Aikaa sovitukseen oli n 2 min mutta se riitti ja mekko lähti heti mukaan. Harvinaista oli että mekkoa ei ihme kyllä tarvinnut lyhentää ollenkaan. Jalkaan pistin pokkana vanhat kengät joita käytin viimeksi ylioppilasjuhlissani. Kovin "vintage"-painottenen tyyli oli siis ja ihan erilainen kuin tyylini hääjuhlissa :) Mutta sehän oli tarkoituskin.

Potrettien kuvaus Tuomionkirkon edessä ei ollut muuten mikään suunniteltu juttu vaan ihan sattumalta tuli siinä kuvia otetuksi kun lähdimme ravintola Sunnista, jossa olimme hääseurueella hääpäivän lounasta nauttineet.  Mutta hyvältä näyttää silti, eikö? :P

 - Laura